EKEY ryn tarina
Etelä-Kymenlaakson eläinsuojeluyhdistys EKEY on voittoa tavoittelematon, vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys, jonka tarkoituksena on auttaa hätää kärsiviä ja kodittomia eläimiä koko Etelä-Kymenlaakson alueella.
Yhdistys on perustettu vuonna 2019 ja eläintalo kodittomille eläimille avautui Kotkan Hovilaan vuonna 2020 ja sai nimekseen Ekeyn Eläintalo. Vuoden 2023 Huhtikuusta lähtien Ekey alkoi hoitaa muun toiminnan lisäksi myös Etelä-Kymenlaakson löytöeläinten talteenoton.
Yhdistys on toimintavuosinaan saattanut satoja eläimiä turvaan ja etsinyt eläimille uudet kodit. Mukaan on mahtunut populaatiokissoja ja kodinvaihtajana yhdistykselle tulleita eläimiä. Ekeyn hoivissa eläinluku vuodessa on lähes 300. Niistä löytöeläimiä, jotka palaavat omaan kotiin on noin 70-80 eläintä.
Rahalahjoitukset, kannatustuote- ja kirpputorimyynnistä sekä kissojen adoptioista saatavat varat käytetään kodittomien eläinten eläinlääkärikäynneistä, lääkkeistä, ylläpidosta ja Ekeyn eläintalosta koituviin kustannuksiin. Löytöeläintoiminta on kaupunkien ja kuntien ostama palvelu, mutta kodittomien eläinten auttamiseen ei yhdistys saa säännöllistä tukea miltään viralliselta taholta.
Kaikki toiminta pohjautuu vapaaehtoisuuteen.
Ekeyllä toimii tällä hetkellä (4/2024) noin 45 vapaaehtoista ihmistä eri tehtävissä.
Heistä hallituksen jäseniä on kahdeksan.
– Varainhankintatiimi suunnittelee ja toteuttaa tapahtumia ja myyjäisiä.
– Hoitovuorotiimi hoitaa Ekeyn Eläintalon aamu-ja iltavuoroissa eläinten perushoidon ja siivouksen.
– Kissakuiskaustiimi sosiaalistaa arkoja eläimiä päivittäin kahdessa vuorossa.
– Loukutustiimi on kenttätyössä pelastamassa kissoja.
– Terveystiimi huolehtii eläinten terveyteen liittyvät asiat, kkuten eläinlääkärikäynnit, lääkitsemiset yms.
– Sijaiskotitiimi valitsee sijaiskodit ja pitää huolen sijaiskodissa asuvien eläinten hyvinvoinnista.
Keräsimme alle tarinoita sekä otteita päiväkirjoista Ekeyn eri toimialoista.
Tarinat ovat eläinsuojelutyönarkea vuosien varrelta.
AAMUVUOROSSA EKEYN ELÄINTALOLLA
Kello näyttää 8.00 kun avaan eläintalon ulko-oven. Muutaman kilometrin pyörällä ajo vesisaateessa. Olin kun uitettu koira kissalassa! Mutta mitäpä sitä ei kodittomien eläinten eteen tekisi. Rankka pyöräreissu unohtui saman tien kun ensimmäinen talon asukas juoksi minua vastaan ja puski jalkojani pyytäen silityksiä…no joo ja tietty aamupalaa ja heti!
Nopeat silitykset tälle kesylle kodinvaihtajakisulle ja työvuoro pääsi alkamaan.
Ensimmäiseksi luen edellisillan raportin jotta tiedän huomioida mahdolliset karanteenialueet. Puhdasta joka paikassa, mahtavaa!
Aloitan siis kierrokseni käymällä kaikissa puhtaan puolen huoneissa. Sytyttelen valot ja toivotan asukkaille hyvät huomenet. Kesäisin avaan verkotetun tuuletusikkunan raolleen, jotta kisut saavat haistella raikasta ilmaa.
Kun kaikki huoneet on kierretty. Siirryn keittiöön valmistamaan 25 kissalle ruoka-annoksia.
Laitan ruokakippoja riviin 25 kappaletta. Sekoitan isossa astiassa oikean määrän ruokaa ja jaan sen tasan kaikkiin kuppeihin. Erityisruokavalio keittiön seinällä olevan ohjetaulun mukaan näyttää olevan kahdella kissalla, joten heidän ruoat laitan sivuun erilliselle tarjottimelle.
Lähden huone kerrallaan hoitamaan puhtaan puolen kissoja. Viimeisenä karanteenihuone jossa asuu juuri toissapäivänä kissapopulaatiosta loukutettuja arkoja kissoja. Huoneet on numeroitu ja huoneissa olevat kissojen asunnot (korkeat häkkiyksiöt) on myös numeroitu.
Ensimmäisen huoneen yhdessä asunnossa asuu pelokas pikimusta uroskissa joka pötköttelee hiekkalaatikossaan. Saman huoneen toisen asunnon verkko-ovessa roikkuu raidallinen kissa, joka selkeästi haluaa asunnosta pois huoneeseen seikkailemaan. Ruokakupit olivat tyhjät ja hiekkalaatikoista oli hiekkaa ympäri asuntoja.
Kiva juttu… Selkeästi ovat kissat bilettäneet aamutunneille saakka, kun siivo on sen mukainen. Mutta sitä vartenhan minä täällä olen. Auttamassa heitä. Saan annettua kaikille ensimmäisen huoneen kissoille aamupalat, vaihdettua raikkaat juomavedet, asunnot lakaistua, hiekkalaatikot siivottua.
Aika siirtyä seuraavaan huoneeseen. Siellä on ollut sama meno, kuin naapurihuoneessakin. Toiset kisut ovat piilossa pesissään. Toiset taas innokkaina jo odottamassa aamupalaa. Sama rutiini toistuu viidessä eri huoneessa, kunnes pääsen viimeiseen, karanteenihuoneesseen.
Toinen toistaan pelokkaampia kisuja tarkkailee minua verkko-oven läpi asunnoissaan.
Jännitystä on ilmassa. Minua jännittää ja kissoja varmasti yhtä paljon. Rauhallisin liikkein raotan ensimmäisen asunnon ovea karanteenissa. Asunnossa oleva kissa lähtee sinkoilemaan ympäri asuntoa ja sähisee kuuluvasti. Minun on aika perääntyä. Lasken ruokalautasen asunnon lattialle ja suljen oven. Ruoka on nyt tärkeintä näille uusille ihmisiin tottumattomille kissoille. Pienin askelin edetään ja kissan ehdoilla.
Sain kaikki kissat hoidettua ja päätin vielä imuroida pari huonetta ennen kotiin lähtöä.
Saan imurin keskelle lattiaa, kun Ekeyn päivystyksestä soitetaan että eläintalolle tuodaan kohta ulkoa löydetty koira. Imurointi siis sai jäädä ja siirryin eteiseen odottamaan koiran tuloa. Lempeä pieni koira ilmestyi eteiseen huolestuneen ihmisen saattamana. Koira oli löytynyt autotien varrelta läpimärkänä makaamasta. Otin koiran vastaan ja kiitin löytäjää pyyteettömästä välittämisestä pulassa olevaa koiraa kohtaan. Suuntasin koiran kanssa eläintalon löytölän puolelle, jossa kuivasin koiran pyyhkeellä, annoin vettä ja pehmeän pedin. Sirunlukijalla tarkastin sirun ja siru koiralta löytyikin, muttei löytynyt rekisteristä, joten otin valokuvan koirasta ja laitoin kuvan yhdistyksen facebook-sivulle. Koirat yleensä lähtevät muutamassa tunnissa takaisin kotiinsa.
Siinä touhuillessani koiran kanssa ovikello soi taas. Postihan se siellä oli ja ilmoitti kissanhiekkalähetyksen saapuvan. 74 säkkiä hiekkaa oli nyt pihassa. Huh!
Lähetän viestin yhdistyksen vapaaehtoisten apuryhmään avuntarpeesta hiekkäsäkkien sisään kantamiseen. Palasin koiran luo joka itki kovasti varmasti koti-ikävää.
Istuin koiran viereen lattialle, otin itkevän koiran syliin ja sanoin hänelle ”Mulla olikin just tauon paikka”. Istuttiin siinä tovinen, kunnes puhelimeen tuli viesti, että koiran omistaja on löytynyt ja hän tulee noutamaan koiransa puolen tunnin sisällä.
Hoitovuoroissa toistuu samat rutiinit päivittäin mutta muuttuviin tekijöihin on hyvä
aina varautua. Voisi kyllä sanoa, että vaikka työ on rutiininomaista, ei yksikään hoitovuoro ole samanlainen.
Imurointi sai nyt jäädä. Kissakuiskaaja tuli sisälle ja minä lähdin polkemaan kotia kohti.
Onneksi sade oli lakannut, ja pyöräretki kotiin taittui mukavasti linnunlaulua kuunnellen.
KISSAKUISKAAJA
EKEYN Eläintalolla käy kissakuiskaajia. Kissakuiskaajat ovat kissojen sosiaalistajia. He ovat läsnä ja seuraavat kissojen vointia, leikittävät ja jopa laulavat kissoille, jotta kissat tuntisivat ihmisen läsnäolon hyvänä asiana, huonoista kokemuksistaan huolimatta.
OTE KISSAKUISKAAJAN PÄIVÄKIRJASTA
Painoin taas töitä hirmuisella kiireellä, jotta ehdin ensin neljäksi ripsihuoltoon ja siitä sitten suoraan eläintalolle kuiskaamaan. Hirmuisen juoksemisen jälkeen tuntui ihanalle vaan olla muutama tunti, höpistä niitä näitä ja saada himppasen tassuterapiaakin.
Aloitin meidän uudesta vauvelistamme, Salamasta. Siellä se hiekkalaatikkonsa vierellä kyyhötti ja tapitti minua ihmeellisen kauniilla silmillään. Myönnän avoimesti, että punaiset kissat ovat heikkouteni ja tässä tämä pieni oranssiraitainen karvapallo katsoa tapitti – kertakaikkisen hellyttävää! Vaihdoin vaatteet, sillä emme tiedä onko pentu rokotettu vai ei. Olin tuonut jo edellisellä kuiskauskerralla vaaleanpunaisen vaatekerran mukanani, ajattelin, että ehkä vaalea väri ei ole niin pelottava kuin tumma. Siinä sitten istua nökötin vaaleanpunaisissa vaatteissani ja tuijotin pientä karvakerää, joka tuijotti rohkeasti takaisin.
Tarjosin sulkalelua nuuskittavaksi. Pieni nenännykerö painui hetkeksi lelun sulkiin. Koetin varovaisesti liikuttaa lelua. Ei kiinnostanut. Vaihdoin lelua, ei mitään. Entäpä pallo? Ei. Pieni oranssi kerä hiekkalaatikon vieressä vain tuijottaa tapitti minun vaaleanpunaista olemustani. Annoin käden nuuskittavaksi samalla, kun juttelin hiljaa: ”ei ole mitään hätää, kaikki on nyt hyvin. Meistä tulee vielä kavereita, uskotkos? ” Ja pentu nuuhkaisi kättäni, nuukaisi toistamiseenkin ennen kuin nosti jälleen katseensa tapittaen suoraan silmiini. Siristelin ja pentu siristeli takaisin. Varovaisesti ja hitaasti vein käden silittämään pientä päätä. Hyräilin hiljaa Lapin äidin kehtolaulua ja silitin hyvin hitaasti ja kevyesti pientä päätä. Tunsin, miten pennun vartalo rentoutui käteni alla ja pikkuhiljaa saatoin silittää jo niskaa, sitten selkää. Voi pieni, mitä sinulle on oikein lyhyen elämäsi aikana tapahtunut?
Kun pentu oli nukahtanut silittelyyni ja lauleluuni, vaihdoin hiljaa vaatteeni ja hiivin pois huoneesta. Nyt siirryin huoneeseen, jossa kissaflunssasta kärsivät kissamme majailevat. Tervehdin hiljaa kaikkia, rauhallisesti, rauhallisesti. Max ja Miikka tulivat häkkinsä ovelle ja Max naukaisi tervehdyksensä. Olisiko namnam? Uusi naukaisu, ainahan herkut kelpaavat! Niinpä pudottelin häkin verkon läpi pojille muutamat namit ja juttelin hetken mukavia. Miikka keksi, että voi tassulla läpätä namin oven alta minulle ja minä sitten pudotan sen takaisin häkkiin. Tätä leikkiä jatkoimme, kunnes Max söi viimeisenkin namin.
Ren, ihana punainen poika naukui jo huomiota minulta. Lupasin, että kun seuraavan kerran tulen, olen vuorostaan hänen häkissään. Nameilla tyynnyttelin levotonta mieltä. Älä sure pikkuinen, ei tämä karanteeni ikuisuutta kestä, kohta olette terveitä ja saatte taas temmeltää vapaina!
Mooses köhi ikävästi. Voi Mooses, kävitkö tänään lääkärissä? Kohta lääkkeet auttavat ja sinä paranet. Mooses tulla rymisteli ylähyllyltään alas lattialle minua morjestamaan – vaiko nameja pyytämään? Välillä sitä miettii, olenko kissoille muuta kuin ruokinta-automaatti, josta tipahtelee makoisia herkkuja. No, yhtä kaikki, kissat tuntevat minut eivätkä pelkää minua. Sehän tässä on kuiskauksen tarkoituskin, poistaa stressi ja pelot ja saada kissat luottamaan ihmiseen.
Ja lopulta kärsivällisesti odottanut Takeo. Vaihdan taas vaatteet, sillä sairastuvalla jokaiseen häkkiin pitää olla eri vaatteet, ettei vaan levitä tautia häkistä toiseen. Avaan Takeon häkin oven, ja kohteliaasti Takeo astuu hivenen taaksepäin ja antaa minulle tilaa tulla yksiöönsä kyläilemään. Istun tuolille – tästä on meille tullut jo tapa – ja taputan reittäni ”tule, hyppää Takeo, hyppää” ja niin saan sylini täyteen isoa kollinlötköä. Voi miten ihanaa on olla sylissä! Takeo leipoo tassuillaan ja kehrää kovaan ääneen. Minä keinutan kissaa sylissäni, silittelen ja höpisen ”mitä oot tänään touhunnut? Onko sulla hyvä olla? Oletko jo syönyt? Jaa, vielä on kupissa ruokaa. Minä söin tänään kanaa, onko sullakin kanaa tuolla kupissa?” Keinutan kissaa ja mieleeni palaavat monet tuutulaulut, joita olen laulanut lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Keinutan ja laulan. Koko muu maailma, kaikki kiireet, kaikki hälinä, kaikki ikävät asiat katoavat. Istun häkissä, laulan tuutulaulua ja keinutan kissaa sylissäni. Rentoudumme molemmat. Takeon silmät sulkeutuvat ja kehrääminen pätkii, tassutkin leipovat enää satunnaisesti. Voi kunpa sinä saisit pian oman hyvän kodin! Sinusta tulee ihana kissa jollekulle, joka haluaa pidellä kissaa sylissään ja nauttia kiireettömästä hetkestä.
Kello raksuttaa, omat asiat palaavat mieleen. On vielä käytävä kaupassakin…varovaisesti nousen, lasken lämpöisen ja rennon kissan sylistäni tuolille. Jatka sinä uniasi, minä lähden tuonne kylmään sateiseen maailmaan. Vaihdan vaatteet ja sen mukana vaihtuu rento ja rauhallinen kissakuiskaaja kiireiseksi emännäksi, jonka on vielä tänään ehdittävä käydä kaupassa ja muistettava ostaa leipää ja kissanruokaa ja ja ja… Viimeinen vilkaisu huoneeseen, hyvän yön toivotukset. Me nähdään taas pian.
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVÄ
Eläinsuojelutyöhön olennaisena osana kuuluu eläinlääkärikäynnit. Toisinaan meille Ekeyn Eläintalolle tulee eläinlääkäri paikan päälle rokottamaan kissoja, mutta yleisemmin vapaaehtoiset ihmiset viettävät ”eläinlääkäripäiviä” keskimäärin kerran viikossa. Eläinlääkärissä kissat sirutetaan, rokotetaan, tarkastetaan, kastroidaan, steriloidaan, hoidetaan hampaita, otetaan röntgenkuvia, ultrataan tai mitä ikinä kissan terveydentilan selvittäminen vaatiikaan.
Tänään Ekeyn vapaaehtoiset terveystiimiläiset treffasivat klo 10 Ekeyn Eläintalolla. Aloitettiin kuljetuskoppien tarkastuksella ja kissojen ”kopittamisella”. Toisinaan arka populaatiokissa voi olla hyvinkin haasteellinen kuljetuskoppaan laitettava. Tällöin puhumme kopittamisesta. Ihminen ja kuljetuskoppa pelottaa kissaa eikä kissa tietenkään ymmärrä, että me toimimme vain ja ainoastaan hänen parhaakseen. Siksi kopittamiseen varataan aina hyvin aikaa ennen sovittua eläinlääkäritapaamista. Myös kaksi henkilöä on hyvä olla kopittamisessa mukana.
Kahdella autolla lähdettiin kohti Kotkan kaupungin Eläinlääkäriasemaa, jossa eläinlääkäri jo tuttuun tapaan odotteli meitä. Osa kissoista oli arkoja populaatiokissoja, osa jo kesyyntyneitä entisiä kulkureita ja täysin kesyjäkin kissoja mahtui mukaan. Yllätykseksemme tällä kertaa haastellisin hoidettava olikin täysin kesy kissa!
Hilma-tyttö teki kaikkensa, ettei häntä rokotettaisi. Tässä kohtaa periksiantamaton kokenut kissankäsittelijä oli todella tarpeen. Hoitoa ei voi jättää kesken, vaikka tilanne äitiyisi kuinka vaikeaksi tahansa. Tänään mukaan eläintalolta pääsi seitsemän kissaa. Kaikki rokotettiin ja osalle laitettiin myös siru.
Aamuvuorolainen oli siivonnut tällä aikaa kissojen asunnot valmiiksi eläinlääkäristä tulijoille ja oli mukava laittaa kissat tuttuun, puhtaaseen asuntoon kissoille rankan reissun jälkeen.
Illalla vielä kissakuiskaaja tulee viettämään aikaa eläinlääkäristä tulleiden kissojen kanssa samalla tarkastaen toipilaiden voinnin.
LOUKUTUSTIIMI
YKSI SYKSYINEN LOUKUTUSTARINA
Kello seitsemän aamulla herätyskello herättää meidät syksyn ensimmäiseen pakkasaamuun. Lämpömittari näyttää -3, maa on valkoinen ja aurinko paistaa. Aamukahvit juotuamme pakkaamme autoon kolme pyydysloukkua, kuusi kissankuljetuskoppaa evästä itsellemme ja otamme mukaan myös reilusti toivoa. Sata kilometriä taittuu nopeasti hyvässä seurassa. Saavumme määränpäähän.
Vastassa meitä on ystävällinen ja huolestunut ihminen. Hänen piharakennuksessaan on arka kissaperhe, joka ei ole kenenkään lähitienoolla asuvan oma. Tehtävämme on siis saattaa mahdollisimman nopeasti turvaan kovemmilta pakkasilta emo ja viisi pentua. Viritämme loukut ja jäämme odottamaan. Ei tarvinnut kauan odottaa kun kolme loukkua laukesivat peränjälkeen. Nälkä ajoi pennuista kolme loukkuihin. Siirsimme pennut sisätilassa turvallisesti loukuista kuljetuskoppaan odottamaan, mahdollisia muita turvaan saatettavia kissoja.
Kolme olisi vielä saatava mukaan. Odotimme jokusen tunnin, ilman näköhavaintoja kissoista. Kunnes oli pakko lähteä viemään kiinni saadut kissat ruokapatojen ääreen. Ja kyllähän se loukuttajan varsinainen palkkatyövuorokin oli jo kohtapuolin alkamassa. Jätimme yhden loukuista paikalleen, ja huolestunut ilmoittaja lupasi hoitaa loukuntarkastuksen ja ilmoittaa kun kissa on loukussa. Me sitten noudamme kissan ja tuomme hänet jo turvassa olleiden kissojen luokse.
Eläintalolla nämä kolme kisua päästettiin pitkän päivän jälkeen kuljetuskopista tassuttelemaaan oikealle lattialle. Ensimmäisen kerran elämässään. Kissanpennut olivat ihmeissään ja käpertyivätkin nopeasti yhteen kasaan, kun hakien turvaa toisistaan.
Nukuttiin yön yli rauhallisesti. Seuraavana päivänä iltapäivällä alkoi tapahtumaan. Ilmoittaja soitti, että emo on loukussa ja kaksi pentua lähettyvillä. Ekeyn loukututiimiläiset starttasivat auton siltä seisomalta ja lähtivät tien päälle. Tämän mahdollistaa useampi toimija yhdistyksessä. Jos joku on estynyt, niin joku toinen pääsee. Muutamassa tunnissa turvassa lötkötteli kolme kissan lisäksi kolme kissaa. Eli koko kissaperhe on nyt turvassa. Kaikki kuusi ulkoa turvaan saatettua kissaa. Eläinsuojelijoilla oli mielettömän hyvä mieli.
Tämän jälkeen kissat viedään eläinlääkärin tarkastukseen ja aloitetaan kissojen perushoitaminen hoitovuorolaisten ja sosiaalistaminen kissakuiskaajien kanssa.
Päivä kerrallaan kissan ehdoilla.
VARAINHANKINTATIIMI
Vihdoin on kauan odotettu viikonloppu käsillä. Suurta eläinsuojelutapahtumaa on suunniteltu aktiivisesti päivittäin viimeiset kuukaudet. Siitä kun tapahtuma on päätetty pitää tuli kuluneeksi jo viisi vuotta. Viisi vuotta sitten pidettiin SUURI ELÄINSUOJELUTAPAHTUMA. Nyt oli vuorossa Vol 2 SUURI ELÄINSUOJELUN KIRPPISTAPAHTUMA.
Varainhankintatiimissä pidimme kokouksia jossa suunnittelimme tapahtumaa. Ensin lyötiin lukkoon päivämäärä neljän kuukauden päähän. Etsittiin tapahtumapaikka, laitettiin viranomaispaperit ja vakuutukset kuntoon. Alettiin suunnitella ohjelmaa ja etsimään ja esiintyjiä tapahtumaan. Kutsuttiin lähialueiden eläinsuojeluyhdistykset mukaan. Tapahtumalle perustettiin oma facebookryhmä mainontaa silmällä pitäen ja meille järjestäjille oma WhatsApp-ryhmä joka kävikin kuumana seuraavat kuukaudet.
WhatsApp-ryhmässä meitä oli 21 vapaaehtoista tiimiläistä. Ideoita lenteli ja niitä toteutettiin.
Suunnittelu otti takapakkia, kun täydellinen tapahtumapaikka, jonka löysimme peruuntui meistä riippumattomista syistä. Tapahtumaa oli ehditty mainostaa jo sosiaalisessa mediassa ja kutsut oli lähetetty eteenpäin. Iski paniikki. Alkoi soittelu kaikkiin mahdollisiin tahoihin mihin vain keksimme soittaa uuden paikan löytämiseksi. Luovuttaminen ei tullut kysymykseen. Kymmenien puheluiden jälkeen tärppäsi. Saimme vuokrattua paikallisen Seurantalon tapahtumaa varten. Uusi paikka oli huomattavasti pienempi ja suunnitelmat piti laittaa uusiksi niin kirppispöytäjärjestelyiden kun ohjelmankin suhteen.
Tilanne näytti taas valoisalta.
Ote varainhankintatiimin päiväkirjasta
Perjantai-iltana kello 18 treffasimme tapahtumapaikan vuokranantajan avaimen luovutusta varten. Kävimme läpi Seurantalon hälytys- ja turvallisuusasiat. Tämän jälkeen oli aika siirtyä kuukausia kestäneestä suunnittelutyöstä toteutukseen. Seurantalon pihaan ajoi kaksi isoa pakettiautoa, toisessa kirppistavaraa, toisessa kannatustuotteita ja kahvion antimia, tapahtumatelttoja, liikennejärjestelyyn kartioita ja lippusiimaa. Pakettiautojen lisäksi henkilöautoja ja polkupyöriä kaarsi pihaan. Kaikilla vapaaehtoisilla oli oma tehtävänsä. Ja järjestelyt sujuivat hienosti.
Parissa tunnissa meillä oli tapahtumapaikka laitettu kuntoon. Oli aika lähteä huilaamaan ja sovittiin että treffataan klo 8 seuraavana aamuna. Yksi meistä tuli kello 6.00 avaamaan oven äänentoisto- ja valotekniikoille, jotta he ehtivät laittamaan esiintyjille upeat puitteet esiintyä ennen tapahtuman alkua. Lauantaiaamuna klo 8.00 seurantalon piha täyttyi yhdistyksen vapaaehtoisista. Alkoi tapahtumatelttojen pystytys ja kahvion valmistelu.
Tapahtuma kesti kaksi päivää, lauantain ja sunnuntain, molempina päivinä kello 10–18.
Kevätaurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Vierailijoita alkoi valumaan autoilla ja polkupyörillä paikalle heti kello 10. Luvassa oli poniratsastusta, farmillinen kotieläimiä, rapsuteltavia koiria, erilaisia musiikkiesityksiä, taikuriesitys, runonlausuntaa ja useita eläinsuojeluyhdistyksiä kertomassa tärkeästä vapaaehtoistyöstään, yksityisiä kirppismyyjiä 20 eri pöydässä. Yhdessä huoneessa paikallinen tatuointitaiteilija teki tatuointeja ajanvarauksella vierailijoille. Ajat oli täyteen varattu etukäteen molemmille päiville.
Kahviossa riitti väkeä ja Onnenpyörää pyöritettiin pitkin päivää.
Iltapäivällä vierailijoiden määrä hiipui selkeästi molempina päivinä, mikä tietenkin oli harmillista, kun olimme varautuneet koko tapahtuman ajaksi reiluun kävijämäärään.
Mutta opimme tästäkin jotakin jo seuraavaa tapahtumaa ajatellen! Yleisötapahtumista kun ei kukaan voi etukäteen tietää, miten ihmiset liikkuvat, mutta kokonaisuudessaan tapahtuma onnistui upeasti. Saimme paljon positiivista palautetta tapahtuman järjestelyistä ja kaikki ihmiset olivat iloisia.
Me Ekeyn tiimiläiset paiskimme töitä kuukausia tämän tapahtuman eteen, ja kun
tapahtuma saatiin onnistuneesti hoidettua, seurantalo siivottua ja avaimet luovutettua vuokranantajalle päällimmäinen ajatus meillä oli kiitollisuus. Muutaman tunnin yöunet ja kolotukset yhden sun toisen kropassa unohtuivat ja olimme vain onnellisia että saatoimme yhteen paikalliset ja lähikaupunkien eläinsuojeluyhdistykset, yksityiset kirppismyyjät ja paikalliset taitelijat. Saimme tukea tärkeään eläinsuojelutyöhön ei vain meidän omalle toiminta-alueellemme vaan myös lähikaupunkien alueille.
Ekey on kuukausittain tapahtumissa mukana joko itse järjestäen Ekeyn Eläintalolla tai muiden järjestämissä tapahtumissa, sillä esilläolo on tärkeää. Kohtaamiset ihmisten kanssa ja avoin keskustelu vievät tärkeää eläinsuojelutietoutta kansalaisten kuuluville.
SIJAISKOTINA KODITTOMALLE KISSALLE
Minulta kysyttiin, voisinko toimia sijaiskotina kodittomille eläimille. Olin pitkään miettinyt miten voisin olla avuksi eläinsuojelutyössä, joten ei tarvinnut kauan miettiä, kun jo vastasin myöntävästi. Ekeyn sijaiskotivastaava kävi luonani katsomassa että kotimme soveltuu sijaiskodiksi. Sain hyviä neuvoja, mitä minun kannattaa huomioida sijaiskotina ollessani.
Minut myös perehdytettiin hyvin, mitä sijaiskotina toimiminen Ekeyllä tarkoittaa. Ei kauaakaan, kun yhdistyksen ihmiset toivat kotiini – ei yhtä kissaa, vaan kokonaisen kissaperheen, johon kuului KUUSI kissaa! Olimme toki tästä sopineet etukäteen.
Kissojen mukana tuli kuorma ruokaa, hiekkaa, leluja ja kiipeilypuu. Olen saanut apua mihin kellonaikaan tahansa, kun olen sitä tarvinnut ja eläinlääkäriin kissat vie yhdistyksen terveystiimiläinen. Minun ei siis tarvinnut muuta, kuin pitää huolta kissoista kuin ne olisivat omiani: antaa ruokaa ja rakkautta sekä pitää hiekkalaatikko puhtaana ja sosiaalistaa kisuja.
Ihana vapaaehtoistyö ja mikä parasta, tätä voin tehdä omassa kodissani. Meillä kissat tottuvat lapsiperhearjen tuomiin ääniin, mikä tietysti on hyvä kodin etsintävaiheessa. Olen myös huomannut, että liki kolmevuotias tyttäreni oppii kunnioittamaan eläintä ja tärkeän eläinsuojelutyön merkityksen jo pienestä pitäen. Jouduin pari kertaa kysymään neuvoa ja varovasti soitin tyylillä ”anteeksi, kun häiritsen”. Mutta puhelimen päässä oltiin hyvin auttavaisia ja minulle tuli tunne, kuin soittoani olisi odotettu. Tuli hyvä tunne ja sain heti hyvät neuvot, miten toimia. Minulla tuolloin kotihoidossa olleet kissat olivat jokseenkin arkoja, mutta hurjan leikkisiä ja olivat koko ajan esillä, eivätkä millään tavalla aggressiivisia. Kissaperhe käytettiin eläinlääkärissä ja heille kaikille löytyi omat kodit. Tuntui haikealta luopua heistä, mutta olin onnellinen, että kaikilla on nyt oma loppuelämän rakastava koti.
Tämän jälkeen kotini tuntui tyhjältä, ja uusi kissa tulikin nopeasti meille odottamaan omaa kotiaan. Tällä kertaa sain tutustua erittäin arkaan populaatiokissaan, joka oli jo kerran saanut oman kodin mutta palautui yhdistykselle koska ei tullut toimeen uuden kodin muiden kissojen kanssa. Tämä kissa tarvitsee kodin, missä ei ole muita kissoja. Alkoi liki vuoden kestänyt yhteinen aikamme Hertta-kissan kanssa, joka on jättänyt erityisen tassunjäljen sydämeeni.
MAAILMAN IHANIN HERTTA
Eräänä päivänä kannoin kotiini sijaishoitoon tulevan erittäin pelokkaan mustan pitkäkarvaisen kissan. Hänen nimensä oli Hertta.
Elettiin talvea ja odoteltiin joulua. Aikaa kului. Sähisevä karvakasa piilotteli saunan kiukaan takana ja liikkuu sieltä vain salaa öisin, kun ihmiset nukkuivat. Joulu-aattona vuonna 2020 vein lahjapaketin saunan kiukaan viereen ja sain sähinää kiitokseksi. Tätä elämää vietettiin kuukausia, kunnes yhtenä kauniina sydäntalven aamuna, keittiössä kahvia keitellessä tunsin jaloissani jotain karvaista. Kurkistin varovasti lattiatasolle – Hertta siinä puski jalkojani! Jatkoin normaalisti aamutoimia siinä ja juttelin rauhallisesti.
Tätä jatkettiin useampana aamuna, kunnes yhtenä aamuna, kun muu perheeni vielä nukkui, istahdin lattialle Hertan viereen. Aloin silittämään maailman pehmeintä turkkia ja kiitokseksi sain kehräystä. Tämä kehräys jää soimaan päähäni loppuelämäkseni kauniina kiitollisuuden sointuina. Olimme yhdessä saavuttaneet jotain mitä en osannut odottaa. Saimme nauttia näistä yhteisistä aamuhetkistä jokusen kuukauden, kunnes Herttaa kävi ihanat ihmiset katsomassa, ajatuksenaan antaa loppuelämän koti Hertalle.
Vuonna 2021 oli aamu, kun kutsuin Hertan luokseni ja hän luottavaisena tuli siliteltäväkseni. Tänään oli erilainen aamu. Silitysten päätteeksi suljin Hertan kuljetuskoppaan. Hertta ei ymmärtänyt. Kehräys muuttui itkuksi niin kissalla kuin minullakin. Hertta katsoi isoilla silmillään suoraan minua silmiin kuin kysyäkseen, miksi? Kerroin Hertalle, että tänään on hänen uuden elämänsä ensimmäinen päivä. Tänään on Onnen päivä. Jonain päivänä Hertta tämän varmasti ymmärtää. Ja oli siinä minulla itsellänikin ristiriitaiset ajatukset. Toivotin Hertalle hyvää loppuelämää ja kiitin kaikesta mitä olen tältä upealta persoonalta saanut. En unohda häntä koskaan.
Hertta sai rakastavan kodin eläkeläispariskunnalta, joka lupasi hyväksyä Hertan juuri sellaisena, kuin hän on: arkana, mutta omiin ihmisiin luottavana, kilttinä kissana. Hertta on nyt vuonna 2024 asunut omassa kodissaan kolme vuotta. Olen päässyt katsomaan Herttaa, mikä on mielestäni mahtava juttu. Hertta on edelleen oma itsensä, rakastaa oman ihmisen silityksiä, harjausta ja käy aamuisin herättämässä ihmiset aamupalalle. Vaikka silloin kolme vuotta sitten tuntui, kuin olisin pettänyt Hertan luottamuksen, niin tänä päivänä näen, että niin ei ollut. Hertta, entinen populaatiokissa, saa nyt elää maailman parasta ja turvallisinta kotikissan elämää rakastavien ihmisten kanssa. Olen onnellinen ja kiitollinen Hertan puolesta.
